What can we learn from the bad days

To be honest today was a really bad day for me. I was tired, stressed and all of my muscles were achy. In other words not a happy yoga mood whatsoever. Anyhow I packed my yoga mat with me and went to the yoga shala. I knew if I would try self-practice at home I would not have any energy.

So, I decided at the yoga shala that I would just take it easy one breath and one asana at the time. I gave myself a permission: If I feel at any point that I need to force myself in asanas or my breath becomes tense I would stop immideatly for that is not yoga anymore. All of a sudden I noticed that I was completely absorbed in my practice. I didn’t notice where I was or if anyone else was there.

Yes, it was hard to practice. I noticed my mind wanting more than my body was able to do. Intead of focusing that negativity I decided to con-drag-ulate ūüėČ (pun intended) myself for practicing despite of having a shit day.

Yoga practice did not uplift my mood or made my day any better. But for a while I was able to rise above my problems and focus fully on yoga. That’s something, right?

Reagoimattomuuden kauneus

Hyvin usein toimimme kanssakäymisissä toisten ihmisen kanssa kaavalla ajatus-tunne-toiminta. Toisten ihmisten sanomiset tai tekemiset synnyttävät meissä ajatuksen. Tuo ajatus luo meille tunteen, jonka pohjalta toimimme eli reagoimme. Jooga tuo tähän prosessiin tilaa ja väljyyttä, kunhan ymmärrämme muutaman seikan.

Valitsemme itse ajatuksemme. Kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa heijastamme heihin aina jotain itsestämme. Emme koskaan siis katso tai koe heitä neutraalein silmin. Koemme heidät aina suhteessa itseemme. Saatamme närkästyä tai ilahtua toisen ihmisen sanomisesta, ja se on meille luontaista. Ajatus vie meidät kohti tunnetta. Tunne voi olla vihastumista, ihastumista, koko kirjo. Tunteen pohjalta sitten reagoimme.

Ristiriitatilanteissa jos missä  tämä kaava nousee esiin, sillä toimimme tuolloin pelosta käsin.

Myös peilisolumme aktivoituvat toisten ihmisten tunnetiloista ja reaktioista.

Jos emme ole tietoisia tästä prosessista imeydymme usein tilanteisiin koko olemuksellamme tajuamatta itsekään missä mennään ja mitä tapahtuu.

Jooga auttaa meitä suuntaamaan ja valitsemaan ajatuksia. Kun toinen ihminen sanoo esimerkiksi jotain ärsyttävää, voi miettiä mistä ajatukseni kumpuaa. Miksi ärsyynnyin? Miksi minulle tuli tämä tunne? Reagoinko lähtemällä siihen mukaan ja laukaisemalla jotain yhtä ärsyttävää tai loukkaavampaa takaisin? Vai pysähdynkö hetkeksi, otan tilaa sekä etäisyyttä ja mietin kehittävämpää lähestymiskulmaa asiaan tai tilanteeseen. Vellonko tilanteessa, vai lähdenkö ratkaisemaan sitä?

Reagoimattomuus on kaunis tila. Se rauhoittaa. Se tasapainottaa myös peilisoluja. Kun ristiriitatilanteessa hiljenee tarkastelemaan itseään, omia ajatuksiaan, tunnetta ja reaktiivisuutta, pääsee haasteiden ytimeen. Siihen mistä on oikeasti kyse: miksi toimin näin? Reagoimattomuus on hyvin ratkaisukeskeinen olemisen ja toista ihmistä kunnioittava tila. Kun ihminen rauhoittuu, tilanne rauhoittuu. Reagoimattomuus ei tarkoita tunnekylmyyttä, se tarkoittaa sitä, että voi hengittää itsessään kaikessa rauhassa. Se on yksi hyväksyvän itsehillinnän muoto. Kaikki saavat hyvää siitä sammiosta.

Unitila ja syd√§men √§√§nen seuraaminen

Nyt on luvassa saakelin diippiä shittiä.

Joogan kontekstissa unitila on yksi tietoisuuden tila. Se on yhtä tärkeä ja tasa-arvoinen tietoisuuden tila, kuin valvetilakin. Näin ollen se mitä näemme, koemme, tunnemme tai ajattelemme unitilassa on tietoisuuden näkökulmasta erittäin tärkeää. Unitilassa sensuroiva mielemme on lepotilassa, ja päästää alitajunnasta lävitse asioita, jotka unitilan kautta nousevat päivätietoisuuteemme. (Tämä tosin on helpompaa ihmisille, jotka muistavat unensa.) Me saamme mahtavan mahdollisuuden käsitellä asioita, kasvaa ihmisinä ja päästää irti meitä jarruttavista tekijöistä, mikäli olemme valmiita analysoimaan ja tulkitsemaan uniamme.

Itse p√§√§dyin joogan pariin unen kautta, sill√§ uni oli niin vaikuttava, etten voinut ohittaa sen tuomaa “viesti√§”. El√§m√§ss√§ni oli tuolloin todella haastava kausi. Is√§ni kuoli alkuvuodesta 2003, ja muutama kuukausi my√∂hemmin kuoli mummoni. Opiskelin aivan liian hektisell√§ aikataululla, ja paloin loppuun. Silloinen parisuhteeni rakoili t√§st√§ kaikesta. Olin ahdistunut, surullinen ja purin tuota kaikkea tuskaa ja pahaa oloa bilett√§miseen. Mietin mik√§ on el√§m√§n tarkoitus, ja el√§m√§ss√§ on pakko kyse paljon muustakin kuin idiootin materialistisista asioita.

Näin tuolloin unta, että kävelin Ounasjoen jäällä. Yhtäkkiä fanfaarit alkoivat soida ja jään pinta rakoilla. Joesta nousi esille sateenkaaren värejä ja elefanttijumala. Ihmettelin, että mikä ihme tuo on ja mitä se täällä tekee. Elefanttijumalan ympärillä laukkasi yksisarvisia, joista yksi tuli luokseni minua tervehtimään. Se antoi minun silittää itseään. Koin kuinka ihana ja upea energiavirta kulki lävitseni: hoivaava, rakastava ja hyväksyvä. Koin aivan käsittämätöntä rauhaa ja onnea.

Uni oli hyvin erikoinen, vaikuttava ja mieleenpainuva, joten heti aamulla her√§tess√§ni aloin googlettaa hakusanalla elefanttijumala. T√§st√§ googletuksesta ja l√∂yt√§mist√§ni hakutuloksista l√§hti tieni kohti astangajoogaa. Ja kun sitten ekaa kertaa astuin astangasaliin alkeiskurssilla, tiesin ett√§ olin tullut “kotiin”. Tiesin, ett√§ n√§in sen piti menn√§.

Alitajuntamme on viisas. Se tietää mitä me tarvitsemme kasvaaksemme ihmisinä sellaisiksi, että voimme elää täyttä elämää ja sellaista elämää, joka tekee meidät onnellisiksi. Uskoakseni alitajuntani oli liimannut ja koonnut palasia yhteen näkemästään, kuulemastaan, lukemastaan ja todennut, että jooga tekisi minulle hyvää (vaikken mitään tietoisesti etsinytkään helpottaakseni olotilaani). Alitajunta oli luultavasti napannut knoppeja ja alkanut työstää kasaan ratkaisua ongelmiini. Tietoinen mieleni ei vielä ollut valmis ajattelemaan asiaa. Niinpä se pukkasi minulle unen, joka vei minut oikeaan suuntaan. Onneksi kuuntelin sydämeni ääntä ja otin selvää unesta, sillä tuo oivallus kantoi minut läpi hyvin raskaan elämänvaiheen. Jooga jäi elämääni.

En nyt tiedä olisiko tästä kannattanut edes avautua, mutta olkoot. Oman kokemukseni kautta kuitenkin toteaisin, että sydäntään kannattaa kuunnella ja uniaan analysoida. Ne voivat joskus ihan oikeasti auttaa.

Oivallus ohjaamisesta

Eilen tapahtui mielenkiintoinen oivallus joogan ohjaukseen liittyen. Olen pitkän aikaa suhtautunut ryhmänohjaukseen aika nihkeästi, koska olen kokenut etten ole tarpeeksi hyvä ohjaaja tai ettei mulla ole kovin paljoa tarjottavana sillä saralla. Olen silti aika ajoin ohjannut ryhmiä, kun on ollut se fiilis, että on ihanaa ohjata.

Kiitos ystävälleni, eilen oivalsin että henkilökohtainen ohjaus, tai esimerkiksi pienryhmän ohjaus ja varsinkin mysoretunnit on se minun juttu. Siinä saa oikeasti työstää harjoitusta, ja se jos mikä on mielenkiintoista ja kiehtovaa. Siinä mulla on annettavaa heille, jotka haluavat vastaanottaa.

Astangahan henkilökohtaisena harjoituksena ei aluperin ole tarkoitettu suurten ryhmien massaohjaamiseen, eikä siinä ollut ryhmänohjausta ohjaus-, tai opetusmuotona. Pattabhi Jois aikoinaan loi ohjatut tunnit oppilaiden pyynnöstä. Alunperin astangaharjoitus opetettiin aina henkilökohtaisesti.

Ohjatut ryhmätunnit ovat ihania toki siinä mielessä, että ryhmän energia ja viba kannattelee, mutta ohjaajan näkökulmasta se ei ole välttämättä paras vaihtoehto ajatellen sitä ettei siinä ehdi avustaa tai paneutua ihmisten henkilökohtaisiin tarpeisiin. Ennen kaikkeahan ohjattu harjoitus oppilaan näkökulmasta on kuunteluharjoitus. Ryhmiä ohjatessa näkee kyllä sen kuka kuuntelee ja kuka ei (vaan esimerkiksi kiirehtii seuraavaan asanaan ym.).

Mutta siis, t√§rke√§ ja kehitt√§v√§ oivallus joka tapauksessa. Tuntuu jotenkin ihan hullulta, ett√§ kohta on 15 vuotta siit√§, kun aloitin astangajoogaa harjoittamaan. Mihin t√§m√§ aika on mennyt? ūüôā

Ai niin, tuo biisi on nyt tuossa, kun siinä on nyt sitä jotain mitä nyt tällä hetkellä tarvin. En tiedä mitä se on, mutta se kai selviää jossain vaiheessa. Kuuntelen sitä jatkuvalla syötöllä.

Who is asking? // Kuka kysyy?

There comes a point in our lives when we start asking serious questions. Such as

  1. Who am I?

  2. Why am I here?

  3. What is the purpose of my life?

  4. What is the purpose of life in general?

That is the moment when we take a pause in order to reflect our past and present. We might not know what future brings, but we need some sort of guidance. We might feel there is a big void inside of us which can not be filled with material things. We might even have tried to fill it in different ways.

We start sensing there is a deeper meaning in life. We can feel it, yet we can not yet name it. We crave roots, a solid ground to stand on. Modern life is so hectic and we feel drifting. We need peace and we feel we need to stop.

These questions however are not important. Important is who or what is asking them?

With yoga you will know eventually.

**************************************

Jossain vaiheessa elämäämme eteen tulee hetki, jolloin alamme kysyä tärkeitä kysymyksiä.

  1. Kuka olen?

  2. Miksi olen täällä?

  3. Mikä on elämäni tarkoitus? Onko sillä tarkoitusta?

  4. Mikä on elämän tarkoitus ylipäänsä?

Tuo hetki on yleensä se hetki, jolloin pysähdymme reflektoimaan mennyttä elämäämme, tekemiämme valintoja ja pohdimme elämämme nykytilaa. Emme ehkä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta sisimmässämme kaipaamme ohjausta. Se voi tuntua tyhjyyden tunteena, suurena aukkona. Mikään materia tai elämys ei sitä oikein voi täyttää. Olemme jo voineet kokeilla vaikka mitä.

Alamme aistia, että elämässä on pakko olla jokin syvempi merkitys. Pinnalliset asiat eivät tyydytä meitä. Tunnemme sen, mutta emme osaa nimetä sitä tai sanoittaa tunnettamme. Kaipaamme juurtumista, ettemme ajelehtisi ympäriinsä. Moderni hektinen elämä vaivaannuttaa. Tarvitsemme rauhaa ja haluamme pysähtyä.

Nämä kysymykset sinänsä eivät ole tärkeitä. Tärkeää on kuka tai mikä niitä kysyy. Joogan kautta löydät vastauksen.

Relationships and yoga

In order to create a happy, balanced and fulfilling relationship both partners need to feel heard and seen. No-one can take care of the relationship alone, it always takes two and from both it takes 100 %. We all are vulnerable and we need to feel safe and secure in our relationships. If we do not, the feeling of loneliness creeps in and it starts to eat relationship alive. We have the need of feeling significant and important to that other person and it is the basic need in every relationship.

Why bother if we feel like we do not matter?

Yoga can be helpful when thinking of relationships. Yoga teaches us to take care of ourselves. When we truly are able to take care of ourselves, we are able to stretch that skill to relationships.

For example, think how do you practice. That reflects also your attitude towards your willingness to have a good relationship with other people.

How so? Do you only want to benefit from your yoga practice? Do you feel empowered? Do you feel that via your yoga practice you are able to open up for love and understanding? Do you crave applause? All these qualities and needs are always also reflected in our relationships, because we seek same things from yoga than we seek from our relationships. I think it is basically love and acceptance.

Yoga teaches us to listen. First we listen to our body and how it reacts to poses. When asana practice is familiar we are able to start listening our mind and its movements. In Relationships it is reflected as how do we listen to our partners, family members or friends. Are you truly actively listening or are you “listening” and waiting a chance to reply? Patience. It takes patience and willingness for achieving true connection with yourself and others. Yoga can cultivate patience during practice and every day human interactions.

Yoga teaches us to see: To really open our eyes and see what is going on within ourselves and around us. Are you willing to surrender to this process of seeing yourself and seeing others as they are? Are you willing to accept others as they are without projecting something (your hopes, dreams, assumptions, expectations) on them? Are you ready to accept yourself the way you are? If you are not happy with yourself, how can you be happy with anyone else? No-one can make you happy. Only you can. So, now there is only one question:

Do you want to be happy?

 

 

 

 

Vaikein asana // The Hardest asana

Viime aikojen haasteiden ylitse olen päässyt keskittymällä joogaan. Jooga ja hullu huumorini onkin ollut selviytymismekanismi, joka on kannatellut sekä auttanut käsittelemään niin emotionaalista kuin fyysistäkin tuskaa. Joogaharjoitus on 24 tuntia vuorokaudessa. Asanaharjoituksen jälkeen alkaa ystävällisyyden ja hyväksynnän harjoittaminen arjessa. Aina se ei onnistu, kun sitähän on vain ihminen. Pyrkimys on kuitenkin tärkein.

Ihmisenä sitä ei pysty ihmeisiin, mutta omat ajatukset, asenteet ja käytöksen voi valita. Se juurikin on joogaa. Eikä sitä oikeastaan tarvitse päästä mihinkään tavoitteeseenkaan. Kunhan vain ON omana itsenään. Elää omaa elämäänsä. Se on osa viestiä maailmalle.

Joskus on näin

Suurten elämänmuutosten myötä tulee väsymys usein kylkiäisenä. Itselläni on koko elämä heittänyt häränpyllyä, ja myllerrys on niin arjessa kuin mielessäkin läsnä aamusta iltaan. Kaikki on mennyt uusiksi, kaikki. Vain jooga on pysynyt.

Pääosin olen säästellyt sekä fyysisiä että henkisiä voimiani, ja tehnyt lyhyttä harjoitusta. Muuhun ei minusta tällä hetkellä ole. Juuri nyt on hyvä, ettei minulla ole omia joogaoppilaita, sillä en kykenisi opettamaan tai ohjaamaan. Tyhjiöstä ei voi ammentaa ja jakaa eikä oppilaiden ole tarkoitus olla myötäkärsijöitä. Omia henkilökohtaisia ongelmia ei koskaan kaadeta oppilaiden niskaan.

Tässä myllerryksessä jooga on myös auttanut jonkin verran käsittelemään  ja hallitsemaan pelkoja ja huolia. Niitä on riittänyt. Harjoituksen jälkeen kuitenkin aina välillä tuntuu, että kyllä se elämä voittaa. Usein tosin olen hajonnut matolle itkemään. Sekin on osa prosessia ja osa joogaa.

On ihanaa, että minulla on tämä harjoitus nyt elämässäni. Turvallinen rutiini, johon voin nyt nojata, kun kaikki muu muuttuu ympäriltä. Tiedän, että itse kannattelen ja ylläpidän harjoitustani, joten ehkä piakkoin löydän tien ulottaa sitä voimaa laajemminkin elämääni. Sitä ennen hetki ja hengitys kerrallaan.

Joskus on näin.

About yoga-high // Joogap√∂llyst√§

Saying yoga saves one’s life or saves the day or makes one always feel good is a big and false promise. It is important to understand and accept that there are and there will be days when one wakes up on a bad mood feeling shitty and stays on the bad mood feeling shitty despite yoga practice. That is life. Sometimes we just need to feel it.

When the practice is an on-going daily routine, “touristical state of yoga-high” does not last long.

Yoga practice truly becomes a routine: A lovely routine, but sometimes perhaps annoying or even boring routine. It’s like brushing teeth. One just does it. That is where yoga process starts to work.

When it is an on-going daily routine we start to reflect our feelings, attitudes, mindsets, everything towards it. Every morning on the yoga mat we have something going on in ourselves. We decide if we practice or not. We decide if we feel lazy (tiredness of the body is totally different issue).

Yoga is always neutral. What we project on it is always personal. We love some asanas, but we might absolutely hate another. We might like chanting, but fear pranayama. We project our lives and our whole beings to our yoga practice.

Yoga does not save anyone, we do it by ourselves: However yoga is a tool and a method for doing so.

***********************************************************************

On yhtä höpönlöpönläätä väittää valheellisesti, että jooga pelastaisi päivän tai joogaharjoituksesta tulee aina hyvä olo. Harjoituksen ollessa säännöllistä eteen tulee väistämättä päiviä, jolloin herää paskafiiliksissä ja se sama fiilis jatkuu joogaharjoituksesta huolimatta. Se on elämää. Tunteet on vain elettävä läpi.

Kun joogaharjoitus on päivittäinen rutiini, sellainen niin sanottu turistijoogapölly häviää siitä aika pian. Siis se olotila, että on aivan hyvän olon pilvissä aina harjoituksen jälkeen.

Joogaharjoituksesta todella tulee rutiini. Kaunis rutiini. Joskus se voi tuntua ärsyttävältä velvollisuudelta. Tai tylsältä, kuten hampaidenpesu. Se vain tehdään. Jooga toimii silloin, kun siitä on kehittynyt rutiini. Tuolloin alamme heijastamaan siihen sisäisiä ajatus-, asenne-, ja tunnetoimintojamme. Alamme huomaamaan itsestämme asioita.

Tuntuuko jooga tylsältä? Eikö huvitakaan harjoitella? Kaipaako mieli jotain muuta? Miksi? Eikö rutiiniksi muodostunut jooga enää kelpaakaan? Pystytkö kohtaamaan itsesi joogan avulla päivittäin? Joka päivä joogamatolle astuessamme sisäisessä maailmassamme on jotain meneillään. Me itse päätämme harjoittelemmeko vai emme.

Jooga on aina neutraalia. Se, mitä heijastamme joogaan itsestämme, on aina henkilökohtaista. Rakastamme joitakin asanoita, kun taas joitakin muita inhoamme. Chanting voi olla mukavaa, mutta jostain syystä pelkäämme tai ahdistumme pranayamasta. Heijastamme joogaan koko olemuksemme ja elämämme, kaiken sisältämme.

Jooga ei ket√§√§n pelasta. Pelastamme aina itse itsemme. Olemme itse aktiivisia toimijoita. Jooga on sen sijaan oiva ty√∂kalu ja menetelm√§ itsens√§ pelastamiseen, jos niin haluaa tehd√§. Mit√§ tuo pelastaminen nyt kenenkin mielest√§ tarkoittaa tai pit√§√§ sis√§ll√§√§n. Se on niin suuri sana. ūüôā

Humor me / Nauru ja ilo

Laughter is a great healer. Therefore we need laughter also in yoga. Laughter shakes off the fears we carry. It changes us to see more clearly and makes us more relaxed.

Do you recall the saying “Angels fly for they take themselves lightly”? The Same goes for yoga practice. It is possible to grow as a human through joy and laughter as well. It is possible to get in touch with yourself by taking yourself lightly.

When we are happy and content, we are in tune with life. We just are. We are free of worries and we are fully living at the moment. It is possible to take ourselves lightly and be insightful.

Laugh whenever you can and savor the moment!

*******************************************************

Nauru parantaa. Juuri sen vuoksi tarvitsemme nauruenergiaa myös joogassa. Nauru ja ilo ravisuttavat pelot tiehensä ja rentouttavat meitä. Ne auttavat näkemään selkeämmin.

Muistatko sanonnan “Enkelit lent√§v√§t, sill√§ he ottavat itsens√§ kevyesti”? Sama soveltuu joogankin. Ihmisen√§ on mahdollista kasvaa my√∂s ilon kautta. Itse√§√§n l√§hemm√§ksi voi p√§√§st√§ my√∂s ilolla. Ilo ja nauru eiv√§t v√§henn√§ joogan arvokkuutta, p√§invastoin.

Olessamme onnellisia, iloisia ja tyytyväisiä, olemme kytköksissä elämänenergiaan. Me vain olemme. Olemme huolettomia eläen täysillä hetkessä. Ilon kauttakin voi oivaltaa.

Naura aina kun voit ja nauti hetkestä!